Tässä on nyt taas "hiukan" ollu vastustusta ilmassa. Varmasti uskoville hyvin tuttu ilmiö. Kuitenkin päivä on perusarjenkulultaan ollut ihan huippuhelppo ja nytkin aukesi mahdollisuus rauhalliseen teekupposeen raamatun äärellä, kun pienin poikanen nukkuu jo toisia päikkäreitä. Mutta viimeiseen asti täytyy vihollisen vastustaa, kun kaadoin teevettä mukiin, se halkesi! Kiehuvat vedet valuivat pitkin poikin pöytää ja lattiaa ja seurasi pienimuotoinen kaaos. Tuli sellainen spontaani naurunpyrskähdys, et perkele, oikeesti?? Is this the best you can do? Kova on yritys pitää raamattu poissa silmistä. Mutta älkää menkö lankaan, jokapäiväinen leipä ei tarkoita pelkkää ruumiin ravintoa, vaan myös hengen ravintoa, sillä ei ihminen elä pelkästä leivästä. Sen todella tuntee nahoissaan, jos hengen ravinto jää vähiin. En osaa saati halua elää päivääkään ilman sanan leipää.
Minusta on aina niin täydellisen vapauttavaa, kun vihollinen paljastaa oman pienuutensa olemalla ihan totaalisen pikkumainen. Älkää ymmärtäkö väärin, siis eihän vihollinen mikään late lammas ole, vaan kiljuva jalopeura ja hyvästä syystä. Mutta kuitenkin, Jumala ja Hänen henkensä meissä, on niiiiiiiiin paljon suurempi. Ja silloin kun oikein vastustaa, ja on melkein jo maassa kun tuntuu niin painavalta, niin on suorastaan hykerryttävää, kun jollakin tuollaisella ihan tökeröllä ylilyönnillä vihollinen jää kiinni pienuudestaan Herran voiman edessä. Sitten voi taas kerätä itsensä ja nostaa sen kilven ja miekan ja pistää kypärän päähän ihan voittajana. Koska Jeesus on voittaja ja me olemme voittajan puolella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti