Useamman lapsen äidit pystyvät ehkä samaistumaan siihen tunteeseen, kun on koko raskausajan psyykannyt itseään siihen, että pikkuvauvavaihe on rankka, mutta siitä joten kuten selviää? Itse ainakin varauduin suurin piirtein unettomaan vuoteen. Kuitenkin Napis on osoittautunut huomattavasti luontevammaksi tapaukseksi, kuin etukäteen olin pahin skenaario-kuvitelmiini maalannut. Pahimmat vatsavaivaitkut loppuivat jo hiukan ennen 2kk ikää. Vaikka olemme koko perhe, vauva mukaan lukien, sairastaneet kovaa flunssaa, olen saanut nukkua ihan inhimillisiä yöunia. Jopa yhden kokonaisen yön, kun Napis kiskoi yöunta 7 tuntia putkeen. Se on suoritus, mihin muut lapseni ovat yltäneet vasta yli puolitoistavuotiaina. Minulla on kokemusta vain suuritarpeisista vauvoista ja meinaan joka kerta puhjeta ylistyslauluun, kun tämä vauva nukkuu tunninkin päikkäreitä ilman jatkuvaa liikettä.
Vaikka ulkoiset olosuhteet remontteineen ja auton leviämisineen ovat vaihtelevat ja epävakaiset, niin kuitenkin perheensisäinen sääilmasto on moninkertaisesti parempi, kuin mihin olin varautunut. Se on hyvän Jumalamme armoa. Isä on luvannut pitää huolta ja sen Hän tekee.
