Raamattu puhuu monin kohdin kielen voimasta ja varoittaa synneistä, joita ihan suunsa avaamalla voi tehdä. Silti kielen alueen synnit jäävät usein kovin vähälle huomiolle. Kai se on hiukan sitä tukki silmässä osastoa...
Tuleeko puhuttua ihmisistä selän takana? Kauhisteltua hiukan jotakin asiaa, missä toinen toimii eri tavalla? Tuleeko vatvottua muiden ihmisten asioita, tehtyä järkeilyjä siitä, miten toisen pitäisi asioita hoitaa? Tuleeko murehdittua yötä myöden jonkun muun ongelmaa ja tarjottua kymmentä ratkaisuehdotusta?
Nämä kaikki asiat kumpuavat yhdestä lähteestä. Se lähde on tänäpäivänä hyvin ja voimallisesti edustettuna. Se lähde on ylpeys. Ylpeys on synti, joka kiemurtelee ihmisen elämään monia reittejä. Yksi niistä reiteistä voi olla oma suusi. Aina kun puhut toisesta selän takana kauhistellen, voivotellen, toisen asioita vatvoen, tulet itseasiassa nostaneeksi itsesi tämän ihmisen yläpuolelle. Eikä siinäkään vielä kaikki. Tulet nostaneeksi itsesi myös Jumalan yläpuolelle. Koska siinä missä sinun olisi kuulunut kantaa ihminen hänen eteensä rukouksin ja toimia konkreettisesti Jumalaa palvellen, oletkin ominut itsellesi aseman, missä SINÄ tiedät paremmin, tilanne kaipaa SINUN vatvomistasi. Tulet korottaneeksi ITSEÄSI, etkä Jumalaa. Ehkä jopa sanot sen ääneen; "en minä vain ikinä tekisi/voisi/toimisi noin" tai "minä kyllä tekisin/toimisin/osaisin toisin". Tälläisen ajattelun takana on yksinkertaisesti ylpeys. Ja siksi Jumala varoitti meitä kielen alueen synneistä niin vakavasti. Ylpeä sydän ei nöyrry Jumalan edessä. Ylpeä sydän ei nojaa Isän olkapäähän. Ylpeä sydän tietää paremmin, enemmän ja oikeammin. Se vähättelee muita ihmisiä ja mikä pahinta, se vähättelee Jumalaa.
Ylpeys käy lankeamuksen edellä.
Tarkkuutta ystävät! Ei Isä ole turhaan varoitellut, tässäkään asiassa. Tästä asiasta saan muistuttaa myös itseäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti